Kun ei ymmärretä

Tämä Chicagossa asuminen on hyvä opetus siitä, miltä tuntuu hoitaa omia asioita maahanmuuttajana, tosin hyväosaisena sellaisena. Suomessa olen supliikki tapaus ja touhotan menemään ilman sen isompia ongelmia, kuten kuka tahansa muukin. Tilanteiden hanskaaminen muuttuukin kummasti, kun puhuu kieltä aksentilla ja jo ekasta sanasta tai katseesta huomaa, että nyt ei olla paikallisia. Viimeksi eilen, kun odottelin hissiä kuulokkeet päässä. Siihen saapui mies ja sanoi rennosti: ”how’s it going?”. Yleensähän ne kysyy ”how are you?”, johon osaan jo neljän kuukauden treenin jälkeen vastata. Tästä meni pasmat aivan sekaisin ja aloin kuumeisesti pohtia, mitä nyt kuuluu vastata. Onko se:

”good, how’s it going?”

tai sittenkin

”good, how are you?”

Vastasin paniikissa ”good” ja näytin varmaan siltä, että kaveri kettuillakseen kyselee. Vaihdettiin siinä puolin ja toisin parit hämmentyneet katseet ja loppumatka oltiinkin sitten hiljaa. Tänään kahvilassa tarjoilija kysyi yhdeltä asiakkaalta ”how’s it going?”, johon asiakas vastasi ”good” ja tilasi juomansa. Eli tismalleen sama tilanne, mutta mä vaan leivoin omastani superhämmentävän.

Hankalinta on kuitenkin ollut tarhan henkilökunnan kanssa. Ne ei täysin ymmärrä, että isoveljen pienet, nyt jo ohimenevät haasteet siellä johtuu siitä, että se ei vielä osaa täydellisesti kieltä ja tulee tosi erilaisesta kulttuurista. Se on ollut todella turhauttavaa välillä. Mun suosikkiesimerkki oli, kun isoveli fiksuna poikana pysähtyi liikennevalojen muuttuessa punaisiksi, ettei jää auton alle. Tarhan aikuiset kertoivat meille, että tänääkin isoveli oli ulkona kieltäytynyt liikkumasta ja hänet oli pitänyt raahata väkisin puistoon. Kotona illalla isoveli kertoi, että koko tarharyhmä oli meinannut jäädä auton alle, mutta hän onneksi pelasti tilanteen.

Tarhan amerikkalaislapset ovat avoimia ja puheliaita, eivätkä ujostele lainkaan uusia ihmisiä. Suomi-lapsestahan ei voi samaa sanoa. Kuitenkin isoveli on pärjännyt tilanteeseen nähden tosi hyvin, menee tarhalle mielellään ja on saanut monia kavereita. Melkein joka viikonloppu on tarhakaverien synttäreitä ja lasten vanhemmat on aina tosi ystävällisiä ja kyselevät, miten meillä sujuu. Se on ollut tosi mukavaa koko meidän perheelle.

Olen kunnon suvakki ja muka ymmärrän eri kulttuureista tulevia ihmisiä, mutta ymmärränkö sitten kuitenkaan. Että ne ihmiset on oikeasti tosi fiksuja ja tietää mitä tekee, mutta ei vaan osaa ilmaista itseään kunnolla ja että niiden ajatustapa ja kulttuuri on tosi erilaisia. Jotkut voi jopa olla aika väsyneitä yrittämään. On vaikeaa, mutta myös palkitsevaa miettiä, miksi asioita tehdään niin kuin tehdään.

Pari esimerkkiä:

Täällä kaupan hyllyssä ja ravintoloissa hinnat ilmoitetaan verottomina. Eli tuotteen hinta hyllyssä on 4 dollaria, mutta verojen jälkeen se maksaakin 4,4 dollaria. Typerää, eikö? Toisaalta Suomessakin aika moni ihminen kertoo kuukausipalkkansa ennen veroja, eikä mitä siihen käteen ihan oikeasti maksetaan eli minkä verran sinne kauppaan oikeasti jää rahaa. Sitä ei pidetä mitenkään ihmeellisenä. Same same but different. 😉 Tai se, miksei lapset täällä tarhalla ulkoile kahdesti joka päivä? Sitä voi edelleen ihmetellä, mutta toisaalta lapset tekee tosi paljon asioita sisätiloissa. Ne opettelee jo kirjoittamista isoilla ja pienillä kirjaimilla ja 4-5-vuotiaat laskevat allekkainlaskuja ja opettelevat espanjaa sekä eri urheilulajeja. Jo pienillä lapsille meno on ihan eri tavalla kunnianhimoista. Molemmissa suhtautumistavoissa on puolensa ja olen itse ulkoilmaihminen, mutta silti aina voi yrittää ymmärtää miksi.

JPEG image-DA69490E790D-1

Viime viikolla käytiin isoveljen tulevalla koululla kansainvälisyysiltamissa. Koulun koristelluilla käytävillä oli etnisten ravintoloiden kojuja ja ne myivät tai antoivat ilmaiseksi pieniä ruoka-annoksia. Juhlasalissa eri maiden lähetystöt olivat kojuineen paikalla ja jakoivat kaikkea mukavaa krääsää kotiin vietäväksi (vedin rajan siihen, kun täti yritti lykätä käteen apinoista kertovaa opetus-dvd:tä). Koulun oppilaat puhuvat yli 50 eri kieltä ja eri maista olevat lapset esiintyivät lavalla kansallisasuissaan. Ylisöpöt lapset jännityksestä jäykkinä kansallispuvuissa oli vaan liian ihania ja hanat aukesi. Näköjään myös tuntemattomien lasten esityksille voi käydä parkumassa. Meillä on tosi isot odotukset syyskuussa alkavan kansainvälisen koulun suhteen. Porukkaa on maailman joka kolkasta ja siellä tuetaan lapsia, jotka eivät puhu englantia äidinkielenään. Jos siellä ei ymmärrystä heru niin sitten ei missään.

JPEG image-46E635636329-1.jpeg

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s